Ajatus jäi elämään päässäni. Auttaminen tai oikeastaan sen puute on liiankin traagisesti esillä oleva puheenaihe tällä hetkellä. Puhutaan, että auttamisesta on tullut liian vaikeaa ja monimutkaista jopa byrokraattista, jos mediaa seuraa. On vaan niin paljon helpompaa olla auttamatta. Eihän se mulle kuulu, kyllä joku muu hoitaa. Mutta entä jos meidät nimitettäisiin auttajaksi, annettaisiin Anna mie autan -paita päälle ja pyydettäisiin pitämään sitä tunti päivässä ja auttamaan sen minkä kerkeäisimme. Auttaisiko se?
Yksi ongelma on, että auttajat ja autettavat eivät kohtaa. Traagisten tapahtumien jälkeen monessa meissä herää varmasti suuri halu auttaa, mutta kuinka löytää ne, jotka tarvitsevat apua. Savonlinnan tapauksessa paita auttaa kohtaamaan.
Robert B. Cialdni kirjassaan Vaikutusvalta - suostuttelun psykologia valottaa meissä sisäisesti toimivia mekanismeja. Hän muun muassa kertoo kuinka onnettomuustilanteeseen yksin saapuva ulkopuolinen tarttuu heti toimeen ja alkaa auttamaan uhreja, mutta jos onnettomuutta todistaa useampi henkilö auttaminen ei olekaan enää itsestäänselvyys. Kukaan ei ota vastuuta. Siksi tällaisessa tilanteessa on tärkeää, että yksi ottaa vastuun ja alkaa jakamaan tehtäviä, osoittaa sormella henkilöä ja antaa tehtäväksi esim. soittaa hätäkeskukseen. Vastuu on jaettu ja jokainen tietää tehtävänsä, kokee olevansa tarpeellinen ja taas alkaa tapahtua. Sama periaate toimii kun saa auttajapaidan päällensä.
Yrityksissä, työpaikoilla ja kouluissa kannattaisi käynnistää omat Anna mie autan -tempaukset. Onhan se itsestäänselvyys meille kaikille, että ystävää, perheenjäsentä, työkaveria, asiakasta tai ihan tuntematonta ulkopuolista pitää auttaa. Mutta ei siitä haittaa olisi, että asiasta muistutetaan vaikka joka päivä. Anna mie autan -asenteella asiakaspalvelukin saataisiin pienillä teoilla ihan toiselle tasolle monessa yrityksessä ja yhteisössä.
Henkinen Anna mie autan -paita toimi eilen reissatessani Joensuusta Düsseldorfiin. Se veti Düsseldorfin lentokentällä puoleensa Joensuusta lähtöisin olevan pariskunnan ja pääsin auttamaan heitä junalippujen ostossa. Ongelman ratkaisun, junalippujen ja hyvän mielen lisäksi saimme mukaamme mukavat muistot ja kivan tarinan: kävi ilmi, että olemme 80-luvulla olleet lähes naapureita.
Taidanpa käynnistää oman Anna mie autan -kampanjan. Lähetkö mukkaan?
