Marraskuumasennuksesta on selvitty ja talvihorros alkaa olla takanapäin. Horros tässä tapauksessa viittaa kirjoitushorrokseen. Kirjoitus ajatuksena oli suorastaan horror. Kevät lupaa aina uutta, syntymää, uuden aloitusta, jopa aloitusta alusta. Kevään ensimmäinen kirjoitus on kurkkaus pääni sisään.
Olen Riina, väriltäni punainen. Olen synesteetikko, eli aistini sekoittuvat ja näen kaiken väreissä ja näkevä mieleni on kolmiulotteinen. Maanantai on vaalean sininen, tiistai punainen, keskiviikko tumman sininen, lähes musta. Torstai on ruskea. Perjantai on rusehtavan keltainen. Lauantai ja sunnuntai ovat mustavalkoisia tai pikemminkin valkomustia, aamut valkeita, iltaa kohti tummuen. Tammikuu on vaalean sininen, helmikuu on vaalean ruskea, maaliskuu on punainen. Kaikissa näissä kuukausissa on paljon valkoista. Huhtikuu on kellertävä, toukokuu vaaleanvihreä, kesäkuu on tummempi vihreä. Heinäkuussa on viljankeltaista ja ruskeaa, elokuu puolestaan on tumman punainen. Syyskuu on sininen ja lokakuu erottuu keltaisena, sellaisena likaisena. Marraskuu on viinehtävän punainen ja joulukuu on punainen. Syyskuusta joulukuuhun taustavärinä on graffitin harmaa. Kaikille numeroille ja kirjaimille on värinsä. Samoin kuin nimille, maille ja paikkakunnille on omat värinsä. Värit ovat usein liukuvärejä, kun kyseessä on nimi. Nimien väri muodostuu kirjaimien väreistä ja jostain, jota en osaa selittää. Ulkoisen maailmani lisäksi sisäinen maailmani on kyllästetty väreillä. Ehkäpä juuri siksi pukeudun yleensä mustaan.
Aika sijoittuu kolmiulotteiseen tilaan. Nyt on tässä ihan edessä, menneisyys löytyy takaani venyttäessäni oikeaa kättäni taaksepäin. Tulevaisuus on edessä yläviistossa, nousten loivasti ekat viisi vuotta ja sen jälkeen alkaa jyrkempi nousu ja sadan ikävuoteni kohdalla saavuttaa lakikorkeuden ja matka jatkuu tasaisella. Viikko on ellipsin muotoinen, joista työpäivät maanantaista perjantaihin ovat ellipsin yläkaarella ja viikonloppu ellipsin alakaarella. Aika kulkee myötäpäivään, maanantai alkaa vasemmalta.
Vuosi on melkolailla ympyrä kuten kellotaulu. Tammikuu alkaa minuutin yli puolesta ja nousee kesää kohden ympyrän vasenta reunaa niin, että kesäkuu on siellä jossain kymmenen yhdentoista kohdilla. Kuukaudet eivät tosin haukkaa yhtäsuuria lohkoja kellotaulusta. Kesäkuukaudet kesä-, heinä- ja elokuu vievät taulusta kolmasosan ja loput yhdeksän kuukautta mahduttautuvat kahteen kolmasosaan.
Numerotkin ovat kolmiulotteisuudessa. Ykkösestä kymppiin näen ihan nenäni edessä horisontaalisesti vasemmalta oikealle. Kympin kohdalla alkaa loiva nousu oikealle yläviistoon ja siitä eteenpäin nousu jyrkkenee ja näen yhdellä silmäyksellä tuhanteen asti. Siitä ylöspäin pitää siirtyä seuraavaan kuvaan. Mitä korkeammalle numeroissa mennään sitä enemmän ne leijailevat tilassa, saavuttamattomissa. Kuten lapsena näkemäni painajaisuni, jossa ohuille paperiliuskoille kirjoitetut ammattinimikkeet leijailivat pääni yläpuolella. Yritin epätoivoisesti saada edes yhden lapun kiinni, jotta olisin tiennyt tulevan ammattini. Itkien heräsin ja sopersin, etten saa yhtään ammattia kiinni.
Pitkään kuvittelin ja luulin, että kaikki muutkin näkevät asiat väreissä ja kolmiulotteisuudessa, kunnes ex-kollegani alkoi kertoa tuttavastaan, jolla on outo tapa nähdä numeroita väreissä. Sinä päivänä koin olevani erityinen, ainakin pikkaisen. Ei mennyt kauaa kun minulle löytyi diagnoosi, synestesia - aistien sekoittuminen. BBC oli tehnyt aiheesta dokumentin ja se näytettiin telkkarissa. Asia kirkastui omassa päässäni ja aloin tiedostaa omaa synestesiaani yhä enemmän. Samalla aloin hakea asioille selityksiä. Innostuin valtavasti.
Onko synestesia hyvä vai paha? Minusta se on hyvä, en näe siinä mitään pahaa. Eikä se ole ainakaan sairaus, kai. Historiassa sitä on pidetty skitsofreniana. Tosin voisin kuvitella, että synestesia on osasyyllinen mielen kaaokseen. Aika-ajoin saan mieltä täräyttäviä oivalluksia, pääni sisällä käy hurja aivomyrsky. Joskus niin toivoisin, että voisin saada ihmiset ympäriltäni pääni sisälle todistamaan tapahtumaa, koska asioita on niin vaikea selittää ymmärrettävästi. Laitan sen nykyään synestesian piikkiin. Minulla on ollut aina hyvä muisti. Sekin on varmasti synestesian ansiota. Asioita on helpompi muistaa kun niihin yhdistyy aina väri. Jotkut tutkijat selittävät, että luovuus ja synestesia liittyvät yhteen. Onhan monet taiteilijat kuten Sibelius tiedetty olevan synesteetikkoja.
"Diagnoosistani "on kulunut nyt kymmenen vuotta ja edelleen synestesiaa on tutkittu aika vähän. Jonkin selityksen mukaan jokaisella lapsella on synestesia, joka aikaa myöten häviää suurelta osalta ihmisiä. Jotkut taas selittävät, että se on hyvinkin perinnöllistä. Oma synestesiani on se tyypillisin: värien näkeminen kirjaimissa ja numeroissa. Erikoisempia ovat tietyn maun tunnistaminen jonkin sanan kohdalla tai kuten Sibelius, nähdä sävelet väreissä. Haluaisin kovasti päästä johonkin testiryhmään tutkittavaksi. Onhan tämä kerrassaan erikoista ja kiehtovaa.
Jos asia kiinnostaa, niin kannattaa googlettaa synestesia tai englanniksi synesthesia. Suomalaista metallia soittava bändikin löytyy nimellä Synestesia. Synesteetikoiksi tunnistautuvat ovat enemmän kuin tervetulleita jakamaan kokemuksiaan.
Värikästä kevättä!
